
Paneelikeskustelu
Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Turussa järjestettävä Baltic Metal Storm -festivaali on muutakin kuin musiikkifestivaali. Tapahtuman ohjelmistoa laajennetaan yhteiskunnalliseen keskusteluun järjestämällä turvallisuuspoliittisen ajankohtaispaneelin otsikolla ”Taivas lyö tulta – kuka määrää tahdin Itämerellä”. Keskustelutilaisuus järjestetään lauantaina 1.8.2026 Turun Linnanpuistossa, Baltic Metal Storm -festivaalien tapahtuma-alueen VIP-teltassa klo 12-13.
Paneelin keskustelijoina nähdään Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Iro Särkkä ja Patrian toimitusjohtaja Panu Routila. Moderaattorina toimii toimittaja Sakari Sirkkanen.
Ajankohtaiskeskustelussa tarkastellaan Itämeren turvallisuustilannetta, geopoliittisia jännitteitä sekä puolustusteollisuuden ja kansainvälisen yhteistyön roolia muuttuvassa toimintaympäristössä. Keskustelu tarjoaa yleisölle mahdollisuuden kuulla asiantuntijoiden näkemyksiä turvallisuuspolitiikan nykytilasta ja tulevaisuuden suunnasta.
- ”Juhlavuottaan viettävä Ulkopoliittinen instituutti haluaa viedä turvallisuuspoliittisen keskustelun ihmisten keskelle. Vanhan liiton metallimiehenä olen erityisen iloinen siitä, että Baltic Metal Storm -festivaali on kutsunut meidät kylään. Tässä vierailussa yhdistyy kaksi minulle tärkeää asiaa: vakava asia ja raskas rytmimusiikki – melodisuutta ja leikkimielisyyttä kuitenkaan unohtamatta", kommentoi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala.
Keskustelutilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta sisäänpääsy edellyttää maksuttoman pääsylipun hankkimista tämän sivun kautta. Yleisömäärä on rajattu 200 henkilöön.
- ”Olemme iloisia saadessamme laajentaa Baltic Metal Storm -tapahtumaa myös yhteiskunnallisia haasteita pohtivaan suuntaan. On hienoa, että Ulkopoliittinen instituutti otti kutsun vastaan osana 65-vuotisjuhlavuoden Road Show'taan ja saamme osaavia asiantuntijoita vieraaksemme Turkuun”, kiittelee United Festivals Oy:n Henri Kulmala.
* * *
Taivas lyö tulta: kuka määrää tahdin Itämerellä?
· Lauantai 1.8.2026 klo 12.00-13.00
· Turun Linnanpuisto
PUHUJAT
· Hiski Haukkala, johtaja, Ulkopoliittinen instituutti
· Panu Routila, toimitusjohtaja, Patria
· Iro Särkkä, vanhempi tutkija, Ulkopoliittinen instituutti
Moderaattori: toimittaja Sakari Sirkkanen
SISÄÄNPÄÄSY
· Tapahtuma on maksuton.
· Yleisömäärä on rajattu 200 henkilöön.
· Sisäänpääsy vaatii pääsylipun, jonka voi hankkia itselleen täältä: www.ticketmaster.fi/balticmetalstorm-paneelikeskustelu
HUOMIOITAVAA
Paneelikeskustelu alkaa klo 12.00 ja päättyy klo 13.00. Tämän jälkeen paneelikeskustelun tapahtumapaikkana toimiva Baltic Metal Storm -festivaalialueen VIP-teltta tyhjennetään ja ovet festivaaleille avataan klo 13.15. Festivaaleille myydään erilliset pääsyliput. Hankkimalla esimerkiksi Golden VIP- tai Silver VIP -lipun, voit jäädä seuraamaan festivaaleja tapahtuma-alueen VIP-teltasta.

Hiski Haukkala

Panu Routila

Iro Särkkä

Sakari Sirkkanen









