
Uusi kansainvälinen metallimusiikin suurfestivaali Turkuun - Baltic Metal Storm!

UUSI KANSAINVÄLINEN METALLIMUSIIKIN SUURFESTIVAALI TURKUUN - BALTIC METAL STORM!
Baltic Metal Storm on uusi metalli- ja rock-musiikkiin pohjautuva festivaali, joka järjestetään Turun ikonisessa Linnanpuistossa perjantaista lauantaihin 31.7.-1.8.2026. United Festivals Oy:n järjestämään tapahtumaan odotetaan suurta määrää raskaamman musiikin ystäviä.
Tapahtuma järjestetään tulevana kesänä ensimmäisen kerran. United Festivals Oy:n Henri Kulmala odottaa tapahtumaa suurella innolla.
- "Tuomme Baltic Metal Storm -festivaalin Suomen Turkuun ja tutkimme parhaillaan muitakin itämeren hansakaupunkeja, joihin voisimme tämän konseptin viedä. Tulevan kesän tapahtumassa esiintymässä nähdään pääasiassa kotimaisia metalli- ja rock musiikin artisteja ja keräämme samalla kokemuksia kansainvälistymistä ajatellen. Tutkimusten mukaan noin 30 % suomalaisista pitää metallimusiikkia mielimusiikkinaan, joten olemme luottavaisia festivaalin menestykseen heti ensimmäisenä vuotena", kertoo Kulmala.
Tapahtumassa on tarjolla monipuolista ruoka- ja juomatarjontaa ja tyylikkäät VIP-palvelut.
- "Tuomme festivaalialueelle United Festivalsin laadukkaan ruoka- ja juomatarjonnan ja panostamme VIP-tilan tyylikkyyteen. VIP-ruoat on suunnitellut huippukokki Mikko Rannikko Namucateringista ja hänen ajatuksenaan on tarjoilla VIP-ruokailijoille suussasulava BBQ-illallinen. Olemme suunnitelleet Linnanpuiston alueen erittäin toimivaksi uutta festivaalia ajatellen ja odotamme jo innolla, että saamme portit auki ja festivaalin käyntiin", päättää Kulmala.
TAPAHTUMAN KAIKKI ESIINTYJÄT ON JULKAISTU!
Baltic Metal Storm -tapahtumassa tullaan näkemään useita huippuesiintyjiä. Perjantaina 31.7. lavalle nousevat Stratovarius, Beast In Black, The 69 Eyes, Tarot, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ja Michael Monroe. Lauantaina 1.8. vuoronsa saavat Stam1na, Marko Hietala, Lost Society, Nestor (SWE), Arion ja Wolfram.
KAIKKIEN PÄÄSYLIPPULUOKKIEN MYYNTI ON ALKANUT!
Baltic Metal Storm -tapahtuman pääsylippujen myynti on alkanut. Päivälippujen ja kahden päivän lippujen lisäksi tarjolla on Silver VIP -lippu yhdelle tai kahdelle päivälle ja lisäksi herkullisen illallisen sisältävä Golden VIP -lippu. Kahden päivän festivaaliliput ovat myynnissä 69 euron kampanjahintaan (norm. 149 €) tiistaihin 31.3. asti. Tarjolla on myös mahdollisuus ostaa kahden päivän kaverilippu hintaan 99 euroa (norm. 298 €), joka sisältää pääsyn tapahtumaan kahdelle hengelle molempina festivaalipäivinä. Lisäksi kahden päivän Silver VIP -liput ovat myynnissä edulliseen 139 euron hintaan (norm. 199 €). Kampanjahintaisia lippuja on myynnissä vain rajoitettu erä. Pääsylipun hintaan lisätään palvelu- ja toimituskulut. Pääsyliput myy Ticketmaster, www.ticketmaster.fi.








